Mika Häkkinen: Leclerc kovassa koulussa – pettymykset kuuluvat lajiin

Unibetin F1-insider Mika Häkkinen analysoi uusimmassa kolumnissaan tapahtumarikasta Bahrainin osakilpailua, jossa ensimmäiseen voittoonsa matkalla ollut nuori Charles Leclerc putosi luotettavuusongelmien myötä kolmanneksi. Ykkössijan vei yllättäen Lewis Hamilton, mutta Valtteri Bottas johtaa yhä MM-sarjaa.

Olin sunnuntaina Bahrainissa seuraamassa osakilpailua, ja kylläpä oli mielenkiintoinen ja jännittävä viikonloppu. Mercedeksen dominoitua Australiassa kaikki ihmettelivät, mihin Ferrarin testivauhti oli kadonnut, mutta Bahrainissa tilanne muuttui. Ferrarit valtasivat eturivin aika-ajoissa, ja Charles Leclerc hallitsi kilpailua, kunnes sylinterivika pudotti hänet kolmanneksi. On ihme, että hän pääsi ylipäänsä maaliin!

Se oli kova paikka nuorelle monacolaiselle, joka ajaa vasta toista kauttaan Formula ykkösissä ja toista kisaansa Ferrarilla. En enää edes muista, kuinka monesti voitto on livennyt käsistäni, mutta se kuuluu lajiin. Kuljettajan on opittava käsittelemään pahojakin pettymyksiä.

Leclerc on erittäin vahva kuljettaja, ja hän oli Bahrainissa tallikaveriaan Sebastian Vetteliä nopeampi. Leclerc on takuulla tärkeässä osassa kauden edetessä. Kuten Lewis Hamilton lohdutti Leclerciä kisan jälkeen, hänellä on pitkä ura edessään ja voitot tulevat vielä.

Mercedekselle tuurivoitto

Mercedes voitti kisan, kun ykkössija putosi Hamiltonin syliin ja Valtteri Bottas ajoi toiseksi. Suomalainen johtaa yhä mestaruustaistoa yhdellä pisteellä. Muistatte varmaan, miten Valtteri halusi Melbournessa saada lisäpisteen nopeimmasta kierroksesta, ja nyt ymmärrätte miksi. Jokainen piste on tärkeä, ja tästä kaudesta saattaa tulla erittäin tasainen.

Mercedeksen luotettavuus toi heille voiton, mutta tallipäällikkö Toto Wolff ja hänen kuljettajansa tietävät, että heillä on ongelma: Ferrari on heikkouksistaan huolimatta nopea. Melbournen rata ei sopinut heille ehkä sen hitaiden 90 asteen mutkien takia, mutta avoimen soljuvalla Bahrainin radalla Ferrarin auto oli paras. Nopeita ratoja on enemmän kuin hitaita, joten tuurivoitto kelpaa Mercedekselle, mutta heidän pitää palata sorvin ääreen tietäen, että kirittävää riittää.

McLarenilta vahva viikonloppu

Kaikki huomio kohdistui Leclerciin, mutta nuori Lando Norris ajoi mahtavasti McLarenin kuudenneksi. Talli on kasannut itsensä hienosti muutaman vaikean vuoden jälkeen, ja tämä tulos antaa kaikille lisäpotkua ja osoittaa, miten lahjakas Norris on. Hän on vasta 19-vuotias. Vuonna 2017 hän voitti Euroopan Formula 3 -sarjan mestaruuden ja oli viime vuonna Formula 2 -sarjan lopputuloksissa toinen. Hänen suorituksensa Melbournessa ja Bahrainissa nostavat hänet uusien nuorten tähtien joukkoon. Olemme onnekkaita, kun näin monia lahjakkuuksia nousee Formula ykkösiin.

Kisasta olisi tullut loistava myös toiselle McLaren-kuskille Carlos Sainzille, mutta hänen autonsa vahingoittui, kun hän ja Red Bullin Max Verstappen kamppailivat vitossijasta. Nuori hollantilaiskuski on erittäin lahjakas, mutta kova kilvanajo ei tarkoita toiseen törmäämistä. Tilaa pitää jättää, jos ei toiselle niin edes itselleen. En yllättynyt, kun Carlos oli tilanteesta vihainen. Positiivista on se, että McLarenin vauhti vaikuttaa vahvalta, joten Carlosilla on edessään hyviä kisoja.

Kimi Räikkönen ajoi hienosti seitsemänneksi Alfa Romeolla, mikä osoittaa hyvin, miten kilpailukykyinen keskikasti on. McLaren, Alfa Romeo, Toro Rosso, Haas, Renault ja Force India käyvät kovaa kamppailua, mikä näkyy tasaisena ja kutkuttavana kilvanajona.

F1-sarjalle iso merkkipaalu Kiinassa

Seuraava kisa ajetaan Kiinassa, ja se onkin sarjan tuhannes osakilpailu. Upea saavutus 70 vuoden jälkeen. Viime vuonna Ferrari valtasi eturivin Shanghaissa, mutta kilpailun voitti Red Bullin Daniel Ricciardo. Veikkaan, että Leclerc ja Vettel pyrkivät saamaan saman tuloksen aika-ajoissa ja voittamaan kilpailun saadakseen revanssin Bahrainista. Radan pitkällä takasuoralla Ferrarin omaa luokkaansa olevan suoranopeuden pitäisi näkyä. Kysymys kuuluu, onko Leclerc taas nopeampi kuin Vettel. Jos on, Sebastian on paineen alla.

Lewis Hamilton on voittanut Kiinassa viidesti. Hän todella pitää radasta eikä halua toista tuurivoittoa. Valtteri johti viime kauden kisaa ja ajoi lopulta toiseksi. Vaikean Bahrainin viikonlopun jälkeen olen varma, että hän tähtää kaikin voimin voittoon puolustaakseen pistejohtoaan. Mercedes laittaa Kiinassa taisteluvaihteen silmään.

Heidän takanaan Red Bull Hondalla on töitä tehtävänään. Vaikka odotan Verstappenin taistelevan hyvistä sijoituksista, Red Bullin voitto tänä vuonna vaikuttaa epätodennäköiseltä. Heidän takanaan kolme, neljä tiimiä taistelee sijoista heti kärkitallien takana, joten tapahtumista ei tule olemaan puutetta.

Mika Häkkinen, Unibet F1 Insider