Peliongelmissa auttavan Peluurin yhteydenottojen määrä kasvoi edelleen

Huolestuttavana ilmiönä pelaajien velkaongelmien syveneminen

Peluurin Auttavassa puhelimessa ja chatissä tuettiin, neuvottiin ja ohjattiin viime vuonna yli 2 200 rahapelaajaa ja heidän läheistään sekä peliongelmia työssään kohtaavaa ammattilaista. Yhteydenottojen perusteella avun hakemisen taustalla on yhä useammin verkkopelaaminen. Peliongelmiin liittyvät vakavat talousongelmat ovat kasvussa. Pikavipeillä ja kulutusluotoilla näyttäisi olevan merkittävä rooli ongelmien syventymisen taustalla.

Peluurin juuri julkaistun vuosiraportin mukaan avun ja tuen tarve rahapeliongelmissa jatkaa kasvuaan. Rahapelaajien tekemien yhteydenottojen määrä Auttavassa puhelimessa ja chatissa kasvoi yhteensä 25 prosenttia vuonna 2018. Yhteydenottojen määrä kertoo selkeästi siitä, että peliongelmiin erikoistuneille palveluille on tarvetta.

– Kynnys avun hakemiseen on korkea ja palveluiden löytäminen voi olla vaikeaa. Liian usein pelaaja ja hänen läheisensä jäävät yksin vaikeiden ongelmien kanssa. Yhteiskunnan tulisi turvata riittävät ja tarpeen mukaiset hoitopalvelut nykyistä paremmin koko maassa. Tässä meillä on vielä paljon tehtävää, Peluurin yksikön päällikkö Inka Silvennoinen toteaa.

Verkko pelaamisen kanavana näkyy yhä useammalla apua hakevalla

Verkko on kasvattanut osuuttaan pelikanavana, mikä näkyy selkeästi Peluurin yhteydenotoissa. Vuodesta 2017 vuoteen 2018 nettipelaamisen osuus nousi 44 prosentista 62 prosenttiin. Siirtyminen verkkoon näkyi etenkin niillä pelaajilla, joilla raha-automaattipelit olivat ensisijainen ongelmien aiheuttaja. 39 prosentilla pelaajista raha-automaattipelaaminen tapahtui netissä. Luvut perustuvat niihin yhteydenottoihin, joissa pelaamisen kanava selvisi.

Pikavippien tiukempi sääntely on tarpeen ongelmallisesti pelaavien velkakierteen katkaisemiseksi

Yksi peliongelman vakavuudesta kertova mittari on suuret, yli 10 000 euron, velat. Peluurin asiakaskunnassa suuret pelivelat kertyivät erityisesti rahapelaajille, jotka pelaavat netissä. Peliongelma ja pikavipit ovat yhdistelmä, joka johtaa usein velkakierteeseen. Tämän kierteen pysäyttämisessä ovat rahapelijärjestelmän kehittäminen ja pikavippilainsäädännön tiukentaminen merkittävissä rooleissa. 

– Pelaaminen voi olla ongelmallista myös ilman suuria velkoja. Pelaamisen rahoittaminen pikavipeillä ja kulutusluotoilla voi kuitenkin johtaa nopeasti erittäin vakaviin ongelmiin. Pelaajien velkaongelmien syveneminen on hyvin huolestuttavaa ja  pikavippilainsäädännön kiristykset tulevat todelliseen tarpeeseen, Silvennoinen toteaa.

Peluurin vuoden 2018 vuosiraportti julkaistiin samaan aikaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Rahapelikyselyn kanssa.

Katso Peluurin vuosiraportti täältä

Tutustu Rahapelikyselyyn täältä ja täältä

Peluuri on liikaa pelaaville, heidän läheisilleen sekä työssään peliongelmia kohtaaville suunnattu sähköinen palvelukokonaisuus. Kaikki palvelut ovat valtakunnallisia, ilmaisia ja anonyymejä. Peluurin auttava puhelin päivystää arkisin klo 12–18 numerossa 0800 100 101. Palvelun tuottavat A-klinikkasäätiö ja Sininauhaliitto. Toiminnan rahoittaa Veikkaus Oy. Peluuri toimii osana Peliklinikkaa.