Mobiilipelaamisen kehityskaari

Erilaiset mobiilipelit ovat kehittyneet huikean paljon ensimmäisistä suosituista peleistä. Kehitys jatkuu koko ajan, mutta on mielenkiintoista kerrata joskus historiaakin.

Matopeli

Monet muistavat Nokia 5110 näytöllä kiemurrelleen madon. Se oli vuoden 1998 suosituin mobiilipeli. Matopeli aloitti 84*48 pikselin näyttö rajasi pelialueen. Näytöllä liikkuva mato kasvoi pituutta, kun sen sai osumaan satunnaisesti ruudulle ilmestyviin pisteisiin. Jos mato törmäsi pelialueen reunaan tai itseensä, peli päättyi. Madon kasvaessa pelin pisteet lisääntyivät. Tekstiviestiä lähetettäessä viesti ei mahtunut kokonaisena ruutuun, ja oli mietittävä tarkkaan mitä kirjoittaa. Nokia 6110 mallissa oli matopelin lisäksi muisti- sekä logiikkapeli, mutta ainoastaan matopeli piirtyi ihmisten muistoihin. Pelkkien puheluiden ja tekstiviestien aikakausi oli päättynyt, ja puhelimia alettiin käyttämään yhä monipuolisemmin muuhunkin kuin soittamiseen.

Sovelluskaupat

Puhelimien näytöt kehittyivät, ja ensimmäinen värinäyttö julkaistiin vuonna 1998 Siemensin S10-mallin puhelimessa. Pikselimäärät lisääntyivät uusien mallien myötä, ja värivalikoimakin laajeni. Muutaman flopin jälkeen pelivalikoima lisääntyi huimin askelin. Vuonna 2008 Apple käynnisti sovelluskaupan, App Storen, josta käyttäjä sai valita erilaisia sovelluksia ja pelejä, joita halusi ladata puhelimeensa. Nykyisin eli valmistajilla on omat sovelluskauppansa, ja niihin ilmestyy uusia pelejä joka päivä. Android-puhelimen omistaja käyttää Googlen Play-kauppaa yli kahden miljardin aktiivisen käyttäjän kanssa. Kuka tahansa ohjelmointia osaava voi julkaista oman sovelluksensa. Eri valmistajien sovelluskaupoista voi ladata niin pelejä, erilaisia sovelluksia, elokuvia kuin kirjojakin. Aikaisempien latausten perusteella saa myös suosituksia niistä sovelluksista, joista käyttäjä saattaisi kiinnostua.

Angry Birds

Rovio Mobile julkaisi vuoden 2009 lopussa pelin nimeltä Angry Birds. Pelissä possut ovat varastaneet lintujen munat ja linnut taistelevat saadakseen munansa takaisin. Erilaisilla lintuhahmoilla yritetään saada vihreiden possujen rakennukset possuineen tuhottua. Lintuja lennätetään ritsoilla kohti possuja. Ensimmäisen puolen vuoden aikana peliä myytiin huikeat 6,5 miljoona kopiota. Nykyisin peliä on saatavana useille eri alustoille. Nykyisin Angry Birds brändi on tuttu kaikkialla maailmassa, ja pelin hahmot ovat tuttuja niin leluissa, vaatteissa kuin monissa muissakin esineissä. Pelin hahmot seikkailevat myös lastenkirjojen sivuilla. Hahmoista on myös tehty elokuvia ja animaatiosarja. Moni on pohtinut, miksi juuri Angry Birdsistä tuli niin suosittu peli.

Nettikasinot

Nettikasinoita on ollut olemassa jo yli 20 vuotta. Ensimmäinen nettipelaamista säätelevä laki on vuodelta 1994, jolloin Karibialla alettiin myöntämään pelilisenssejä. Microgaming kehitti samana vuonna ensimmäisen nettikasinopelit mahdollistavan ohjelmiston. Suojaustekniikkaa ja turvallisia rahansiirtotapojen kehittämistä yhä paremmiksi ja turvallisimmiksi on jatkettu alkuvuosista asti. Intercasino aloitti toimintansa 18 pelillä, joka kuulostaa vaatimattomalle nykyisiin tuhansien pelien valikoimaan verrattuna. Microgaming ja NetEnt hallitsevat nykyisin pelimarkkinoita. Vuoden 2002 jälkeen pelikasinomiljonäärejä on tullut voitokkaiden pelien myötä yhä enemmän. Nykyisin monet nettikasinot tarjoavat ladattavia sovelluksia, ja moni kasino kuten Mobilebet on optimoitu nimenomaan mobiilipelaamiseen.

eSports ammattilaisuus

eSports on lajina yleistynyt ja herättänyt todella paljon mielenkiintoa viime vuosina. Moni ei tiedä mitä eSports on, saati siihen liittyvän vedonlyönnin laajuutta. Kyse on siis kilpailullisesta videopelipelaamisesta. Erilaisia pelejä on paljon, kuten myöskin niihin liittyviä sarjoja. Suurimmissa peleissä voittaja saa miljoonia dollareita, oli kyseessä sitten yksittäinen pelaaja tai joukkue. Pelejä seurataan YouTuben ja Twitch.tv:n kautta. Ammattilaiset harjoittelevat pelaamista tunteja päivässä. eSports ammattilaisuus on ammatti siinä missä mikä tahansa muukin työ, josta saa kuukausipalkkaa. Palkan lisäksi monella ammattilaiset saavat tuloja turnausvoitoista ja lisäksi heillä on sponsorisopimuksia eri pelitarvike- ja tietokonevalmistajien kanssa. Taustatukena palaajalla on monesti valmentaja ja urheilupsykologi, jotka auttavat pelaajaa kehittymään parhaaksi versioksi itsestään.