Nettipokerin pääturnauksen SM-kulta Tampereelle

Tampereelta kotoisin oleva mies voitti nettipokerin SM-kisojen pääturnauksen lauantaina. Mies kuittasi Texas Hold’Em No Limit -turnauksen voitosta 8175 euroa ja lisäksi komean palkintopokaalin.

Veikkauksen nettikasinossa pelatun turnauksen sisäänostomaksu oli sata euroa, ja lisäksi oli mahdollisuus ostaa itsensä re-entryn kautta takaisin peliin. Turnaukseen osallistui yhteensä 529 pelaajaa.

– Alkuun tuli tehtyä hiukan huonoja ratkaisuja ja jouduin tekemään kaksi re-entryä, mutta kolmannella ammuksella peli lähti paremmin liikkeelle eikä turnauselämä ollut oikeastaan vaarassa kuin vasta finaalipöydässä. Heads-upissa voitto tuntui olevan koko ajan omissa käsissä. Hyvin tyytyväinen olen omaan peliini, mies kertoi Veikkaukselle.

Voittaja ei pelannut ensimmäistä kertaa nettipokerin SM-tittelistä.

– Suomen mestaruus on tosi hieno titteli. Olen useampana vuonna hakenut mestaruutta. Turnauksesta voitettu palkintoraha on tietysti kiva juttu, mutta fyysinen palkinto merkkaa myös paljon. Sen voi asettaa kehuskeltavaksi takan reunalle. Pitää vaan vielä se takka hankkia, mies naurahtaa.

Ammatikseen voittaja ei ole pokeria pelannut, eikä aio sille tielle voitostakaan huolimatta lähteä.

– Joitakin vuosia olen pelannut enimmäkseen huvikseen ja pääsääntöisesti turnauksia. Töissä olen käynyt normaalisti. Mitään kovin suuria rahastuksia ei ole vielä tullut.

Mikä siinä pokerissa sitten viehättää? Tuore SM-kultamitalisti kertoo olevansa luonteeltaan erittäin kilpailuhenkinen.

– Tykkään strategiapeleistä. Toisia pelaajia vastaan pelattava pokeri sopii minulle aika hyvin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.