Paluun tehnyt Perparim Hetemaj: ”Huuhkajissa paljon samaa kuin Islannissa, Ronaldo-maniasta ei voi puhua”

Perparim Hetemaj palasi elokuisen kylkiluumurtumansa jäljiltä odotettua nopeammin Seria A -kentille Chievon sunnuntaisessa tasapelissä Romaa vastaan. Keskikenttäpelaaja kertoi terveystilanteestaan Unibetille, ja otti samalla kantaa muun muassa Huuhkajien viimeaikaisiin otteisiin. Hetemaj’n mukaan maajoukkueen ympärillä on juuri nyt erittäin positiivinen ilmapiiri, josta voi kiittää paitsi oikein valittuja harjoitusvastustajia, myös selkiytynyttä pelifilosofiaa. 

Hetemaj tuli tauolla vaihdosta kentälle, kun Chievo vieraili AS Roman vieraana. Roma johti tauolla 2–0, mutta Chievo kiri toisella jaksolla Valter Birsan ja Mariusz Stepinskin maaleilla tasoihin ja haki Stadio Olimpicolta arvokkaan vieraspisteen.

– Vamma luutui nopeasti eikä treenatessa tullut mitään suurempia kipuja, joten päätimme, että olen viikonloppuna reissussa mukana. Lopulta tuli käsky kentällekin. Pelissäkään ei ollut mitään ikäviä tuntemuksia. Kuuma kylläkin oli, Hetemaj naureskeli hellelukemissa pelatun ottelun jälkeen.

– Ensimmäisellä puoliajalla Roma painoi päälle. Toisella puoliajalla yritin tietenkin tuoda kentälle oman panokseni, mutta samalla koko joukkue paransi pelaamistaan. Aloimme saada otetta, tilanteita ja lopulta maalejakin, Hetemaj analysoi Unibetille.

Neljän kierroksen jälkeen Chievon voittotili on vielä avaamatta, mutta alkuohjelmakin on ollut hankala. Veronalaisjoukkue on kohdannut Juventuksen, Fiorentinan, Empolin ja sunnuntaina siis Roman.

– Fiilis joukkueessa on hyvä. Kaikki ottelut ovat olleet vaikeita, mutta peli on näyttänyt ihan hyvältä ja kehittynyt koko ajan. Kotitasapeli Empolia vastaan oli ainoa matsi, joka jäi kunnolla kaivelemaan. Ensi sunnuntaina meillä on kotiottelu Udinesea vastaan. Se on jo sen tyyppinen ottelu, joista meidän on otettava kotona voittoja, Hetemaj tiivistää.

Serie A -kausi on alkanut tutussa komennossa, sillä Juventus on voittanut kaikki neljä otteluaan.

– Juventuksella on ylivoimainen materiaali. Cristiano Ronaldo on tuonut paljon uutta mielenkiintoa koko sarjaan, vaikken lähtisikään puhumaan ihan maniasta. Oli varmasti tärkeää, että hän sai tehtyä ensimmäiset maalinsa sunnuntaina Sassuoloa vastaan. Nyt ei tarvitse puhua siitäkään maalittomasta putkesta enää.

”Näen Suomessa samaa kuin Islannissa”

Hetemaj on ehtinyt jännittää Serie A:n ohella Suomen maaotteluita ja Veikkausliigaa.

Suomen jalkapallomaajoukkue aloitti Nations League -lohkonsa kahdella kotivoitolla Unkarista ja Virosta. Maajoukkuepelit jättäneen ”Perpan” kiinnostus Huuhkajia kohtaan ei ole laantunut, ja mies piti näkemästään Nations Leaguen avauspeleissä.

– Hyvä fiilis jäi. Puolustus toimi hyvin, pelifilosofia on selkeä, paikoista tehdään maalit. Mikä tärkeintä, saatiin jo toinen voitto peräkkäin. Se antaa paljon itseluottamusta ja hyvät lähtökohdat jatkoon.

Suomi ei välttämättä vakuuta laadukkaalla pallonhallinnalla tai syöttöpelillään, mutta Hetemaj ei näe sitä uhkana.

– Totta kai on paljon parantamista, eikä Suomen peli mitään maailman seksikkäintä ole, mutta esimerkiksi Islanti meni kaksi kertaa arvokisoihin melko yksinkertaisella pelillä. Kaikki vetivät yhtä köyttä, ja näen Suomen joukkueessa samaa. Pelaajilla on selkeät tehtävät, ja ne asiat joita vaaditaan, tehdään hyvin.

– Oman pään pitäminen puhtaana on iso asia. Jos tämän tyylinen peli on se, mitä Suomi hakee, niin hyökkäyspäässä ei välttämättä tarvita kuin yksi paikka. Voittaminen on aina ollut Suomelle vaikeaa. Siksi on todella iso asia pystyä aloittamaan tämä kilpailu kahdella voitolla.

Parin viime vuoden aikana maajoukkueen negatiivinen kierre on pysähtynyt, ja Huuhkajien ympärillä on nyt selkeästi aiempaa positiivisempi ilmapiiri.

– Tulokset ovat olleet hyviä, mikä tietysti muuttaa ilmapiiriä. Suomi on pelannut nyt sopivia vastustajia vastaan. Pari vuotta sitten kohdattiin harjoituspeleissä ihan maailman huippumaita, nyt on pelattu oikean tasoisia joukkueita vastaan. Se tuo parempia tuloksia ja luo hyvää tunnelmaa joukkueen ja valmennuksen ympärille, Unibetin jalkapallokasvo Hetemaj pohtii.

Hyvästä nosteesta huolimatta Hetemaj’lle ei ole syntynyt hinkua takaisin maajoukkuepaitaan.

– Tietenkin seuraan Huuhkajia erityisellä mielenkiinnolla, kun olen ollut pitkään mukana. Tunnen taustajoukot, ja joukkueessa on paljon hyviä ystäviä. Pelejä tulee seurattua kovasti, mutta sivustakatsojan rooli on riittänyt hyvin, keskikenttäpelaaja toteaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.