Kuudes kierros edessä

Ykkösessä pelataan viikonloppuna täysi kierros. Perjantaina pelataan yksi ottelu ja lauantaina ohjelmassa neljä peliä.

Perjantaina 1.6. kello 18.30 JJK-HIFK
Perjantain kiistakumppanit kohtasivat viime kaudella Veikkausliigassa. Lopulta molemmat joukkueet tipahtivat toistaiseksi sarjaporrasta alemmaksi, mutta niin suuria muutoksia joukkueet eivät ole kokeneet, etteikö kokoonpanoista löytyisi toisilleen erityisen tuttuja taistelupareja. Viime kaudella JJK ja HIFK iskivät yhteen siis kolmessa Veikkausliigan ottelussa; kahdessa Helsingissä pelatussa ottelussa pisteet tasattiin ja Harjulla JJK koki tappion.

Kuluva Ykkösen kausi on alkanut JJK:lta tulosten valossa kehnosti. Kaikissa otteluissa, oikeastaan Klubi 04 -vierastappiota lukuun ottamatta, on kettupaidoilta kuitenkin nähty otteita, jotka paremmalla tuurilla olisivat tarjonneet JJK-faneille kauden avausvoiton. Tuuri on kuitenkin ansaittava sekä selittely turhaa, ja fakta on, että tällä hetkellä JJK majailee sarjataulukon hännillä.

HIFK on osoittanut kauden alussa kentän puolella tahtotilansa nousta takaisin pääsarjaan. Se johtaa sarjaa kolmen voiton, yhden tasapelin ja yhden tappion myötä.

JJK koki maanantaina KTP:n vieraana pari uutta loukkaantumista, kun Samu Suoraniemi ja Ykkösen debyytin tehnyt Vertti Lepo joutuivat jättämään kentän. Onneksi nuoret pelimiehet, kuten niin ikään viime ottelussa Ykkösen tasolla debytoineet laitapakki Jarkko Heimonen ja toppari Väinö Vehkonen, ovat osoittaneet, että JJK:n vähemmän kokeneelta osastolta materiaalin leveyttä löytyy. FF Jaroa vastaan loukkaantunut Tomi Petrescu lienee pelikuntoinen jo HIFK-ottelussa.

HIFK:ta vastaan on odotettavissa fyysinen ottelu, jossa kaksinkamppailujen voittaminen ja pään kylmänä pysyminen nousee arvoonsa. Viime kotiottelussa FF Jaroa vastaan JJK oli lepsu muutamissa erikoistilanteissa. Vastaavaan ei helsinkiläisiä vastaan varaa ole. Toisaalta varmaa on, että kettupaitojen laittaessa pallon ja jalat liikkeelle parhaalla tasollaan, tulee vierailijoille kiire.

HIFK saapuu Harjun Stadionille varmasti edellisviikon EIF–matsista sisuuntuneena, sillä 0-0 pistejakoon päättyneessä ottelussa voitto ja täysi pistepotti oli lähellä vielä ottelun viimeisillä hetkillä. Tammisaaressa joukkueen puolustuspelaaminen oli varmaa, eikä Tomi Maanojan vartioimalla maalilla nähty suuremmin vaarallisia tilanteita. Vastaavasti hyökkäyspäässä maalinteko on levännyt alkukaudesta vahvasti Pekka Sihvolan harteilla, tosin kolmessa kauden ensimmäisessä ottelussa neljä maalia tehnyt Sihvola jäi ilman osumaa jo Klubi 04 -matsissa (21.5.) mutta myös EIF -puolustus piti ”Peksin” pimennossa.

Kuluneen viikon aikana HIFK:n harjoittelussa on pyritty keskittymään peliasentoihin ja oikea-aikaisiin syöttöihin.

– Pelinrakentelussa meidän on saatava miehiä vastustajan kahden alimman linjan väliin ja sellaisessa peliasennossa, että sieltä kyetään murtaviin syöttöihin, Kankkunen kommentoi.

– JJK kykenee hyökkäämään terävästi, joten kenttätasapainoon on jatkuvasti kiinnitettävä huomiota.

Edellisen ottelun jälkeen Jyväskylään lähtevään kokoonpanoon on luvassa muutoksia ainakin Pekka Sihvolan osalta, joka harmittavasti missaa tämän pelin ja myös Daniel Rantanen on edelleen sivussa.

Lauantaina 2.6. kello 17.00 KPV-AC Oulu
Ennakko tulossa.

Lauantaina 2.6. kello 17.00 FF Jaro-EIF
Ennakko tulossa.

Lauantaina 2.6. kello 17.00 Klubi 04-AC Kajaani
Ennakko tulossa.

Lauantaina 2.6. kello 17.00 FC KTP-FC Haka
Ennakko tulossa.

https://www.palloliitto.fi/jalkapallouutiset/kuudes-kierros-edessa