Blackjackin Suomen mestari 2018 on matematiikan opettaja Vaasasta

Blackjackin uusi Suomen mestari on vaasalainen Tom Ahlberg. Toiseksi sijoittui Petteri Voutilainen ja kolmenneksi William Muallim. SM-lopputurnaus pelattiin Casino Helsingin Fennia Salongissa lauantai-iltana.

Helsingistä kotoisin oleva mutta Vaasassa asuva Tom Ahlberg iloitsi voitostaan finaalipäivän jälkeen. Hänen mukaansa taktiikka toimi ja korttikin kävi mukavasti.

– Kaikki meni nappiin tällä kertaa. Taktiikka toimi ja korttikin kävi oikeassa paikassa. Pari kertaa olin vähän hätää kärsimässä, mutta selvisin.

Ahlberg osallistui kisaan myös viime vuonna, mutta ei päässyt silloin finaaliin saakka. Tuore Suomen mestari kävi finaalissakin muutaman kerran lähellä putoamista, mutta panosti peliin viimeiset merkkinsä ja pääsi vielä jatkamaan kisaa.

Ahlbergin voittotaktiikka oli, että alussa pitää aina päästä jatkoon, eikä hän edes lähtenyt yrittämään suuria voittoja. Vastustajia matematiikan opettajana toimiva Ahlberg piti hyvinä. 10 000 euron voittorahojen varalle hänellä ei ollut vielä suunnitelmaa, mutta tarkoitus oli ainakin juhlia puolison kanssa ja katsella Helsinkiä maanantai-iltaan saakka.

Blackjackissa menestyy parhaiten, mikäli tekee optimaalisen pelivalinnan jokaisessa pelitilanteessa.

– Tilannetajulla ja pelirohkeudella on myös suuri merkitys perusosaamisen lisäksi. Turnausmuotoisessa Blackjackissa pokaalin nostajalla on varmasti käynyt myös tuuri oikeaan aikaan. Näin lyhyessä rypistyksessä usein jatkoon pääsy tai rahasijojen jakautuminen kulminoituu tiettyihin jakoihin, joissa vain on hyvää tuuria. Paljon on ajoituksesta kiinni, kertoo tuoteasiantuntija Miikka Mäki Veikkauksesta.

Mäki muistuttaa, että Blackjackissa – kuten muissakin peleissä – on tärkeää hallita itsensä; panosten pitää olla itselle sopivia ja pelaamisen on oltava hauskaa viihdettä.

Karsintojen määrää pudotettiin viime vuodesta, mutta osallistumisten määrä kasvoi silti reilulla kymmenellä prosentilla.

– Tämä tuntuu olevan pelaajien keskuudessa hyväksi havaittu tapahtuma, jota edelleen halutaan toki kehittää. Ajatuksia onkin jo olemassa.

Osakilpailuista selvitti tiensä finaaliin 52 pelaajaa, joista 47 saapui Casinolle. Pistejahdin ja eliminaation kautta karsittiin päivän aikana seitsemän pelaajan joukko, jotka pelasivat 21 jakoa käsittävän finaalin. Palkintopotti 21 000 euroa jaettiin seitsemän finalistin kesken niin, että voittaja kuittasi itselleen 10 000 euroa ja seuraavat 5 000, 2 500, 1 250, 1 000, 750 ja 500 euroa.

Kaikkiaan Blackjackin SM-kisojen osakilpailuihin kirjattiin tänä vuonna 2 685 osallistumista. Karsintoja järjestettiin syys-lokakuussa kaikkiaan 56 kappaletta Veikkauksen pelipaikoissa ympäri Suomen.