Mika Häkkinen: Valtteri ei olisi voinut ajaa paremmin

Unibetin F1-asiantuntija Mika Häkkinen analysoi kolumnissaan Britannian GP:tä, jossa hienosti paalupaikalle ajanut Valtteri Bottas joutui taipumaan tallikaverilleen taktiikan ja turva-auton oltua häntä vastaan. Mercedes-kuskien lisäksi rengas rengasta vasten ajoa nähtiin muillakin sijoilla, eikä osumiltakaan vältytty. Mika kertoo videolla myös omista kommelluksistaan vuoden 1992 Silverstonen osakilpailussa.

Valtteri Bottas ei olisi voinut ajaa paremmin Silverstonessa. Hän vei paalupaikan kuuden tuhannesosan turvin, piti paikkansa startissa ja puolusti johtoaan huolimatta tallikaveri Lewis Hamiltonin kovasta painostuksesta.

Kolme asiaa kuitenkin esti voiton. Ensimmäinen oli kahden stopin taktiikka, toinen epäonniseen aikaan radalle tullut turva-auto, jonka ansiosta Lewis sai ilmaisen varikkopysähdyksen, ja kolmas oli brittikuskin erittäin vahva esitys kotiyleisönsä edessä.

Voitto oli Lewisin kuudes Britannian GP:ssä, mikä on ennätys. Nopein kierros kertoo, miten paljon hän Silverstonen radasta nauttii. Hän kellotti nopeimman kierrosajan 31 kierrosta vanhoilla kovilla renkailla kilpailun viimeisellä kierroksella.

Valtteri voi olla ylpeä viikonlopustaan

Valtteri voi ajatella Silverstonen suoritustaan positiivisesti. Aika-ajot ja kisa eivät olisi voineet mennä paremmin. Mutta kun on kahden stopin taktiikalla ja tallikaveri selviää yhdellä – ja tekee sen vielä turva-auton aikana saaden noin 10 sekunnin hyödyn – voittaminen on erittäin vaikeaa.

Kun Lewis ohitti Valtterin kierroksella neljä, moni luuli homman olleen selvä. Valtteri kuitenkin otti ykkössijan takaisin, mikä oli ratkaisevaa. Ei vain kilpailua vaan myös kautta ajatellen, koska se osoitti Valtterin taidot ja omistautumisen. Hän on kasvanut paljon roolissaan Lewisin tallikaverina Mercedeksellä.

Mercedes-kuskien väliseen taisteluun kilpailun alkuvaiheessa kuului myös riittävän tilan jättäminen ja toisen kunnioittaminen. Taistelu oli todellista ja kovaakin, mutta autot eivät koskaan osuneet toisiinsa. Kuskit puristivat niin kovaa kuin pystyivät, ja talli antoi heidän ajaa kilpaa. Se oli täysillä ajamista, jota kaikki haluavat nähdä, mutta samalla mukana oli tarkkuutta ja ammattitaitoa.  

Sunnuntaina tennismaailma sai katsella Djokovicin ja Federerin esitystä, formuloissa loistivat Bottas ja Hamilton. He ovat lajinsa tähtiä. 

Nuorten kuskien näytös sujui kunniakkaasti

Myös nuorempi sukupolvi pisti pystyyn melkoisen show’n Silverstonessa Max Verstappenin ja Charles Leclercin kamppailtua kolmossijasta. Hekin antoivat kaikkensa jättäen samalla toisilleen tilaa ja kunnioittaen toinen toistaan.

Sebastian Vettelin Kanadassa saaman rangaistuksen jälkipyykin jälkeen luulen, että tuomaristo on nykyään sallivampi kilvanajon suhteen. Eräässä vaiheessa Max joutui kokonaan ulos radalta taistellessaan Charlesia vastaan, mutta rangaistuksia ei tullut. Heidän annettiin ajaa kilpaa, ja Charles oli oppinut Itävallasta, jossa hän joutui Maxin ohittamaksi.

Oli vaikuttavaa katsoa, miten Charles pystyi asettelemaan Ferrarinsa tismalleen oikeaan paikkaan, jottei Max päässyt ohi. Taistelua oli hieno katsella, ja oli mukavaa, että Charles sai palkintonsa podiumpaikan muodossa.

Maxilla oli täysi oikeus olla närkästynyt, kun Sebastian Vettel osui hänen peräänsä Maxin hienon ohituksen jälkeen Stowen mutkassa. Oli yllättävää, että molemmat autot pystyivät jatkamaan kilpailua. Max jopa onnistui ajamaan maaliin viidentenä tallikaverinsa Pierre Gaslyn takana. 

Ferrarin ja Red Bullin haaste odottaa Mercedestä

Red Bull on edistynyt paljon viime aikoina, kuten Maxin voitto Itävallassa osoitti, mutta myös Pierre ajoi Silverstonessa vahvan kisan saatuaan autoonsa samat päivitykset. Euroopan kisojen puoliväli lähestyy, ja uskon, että näemme taas uskomattomia kamppailuita Red Bullin ja Ferrarin välillä ensi viikolla Saksassa. Unkarin kaltaisilla radoilla odotan molempien haastavan Mercedeksen kuten kävi Itävallassa.

McLaren ajoi taas maaliin Renault’n edellä, ja Carlos Sainzin vahva kuudes sija osoittaa, että tallilla on tällä hetkellä sarjan neljänneksi nopein paketti. Olin viikonloppuna Silverstonessa, ja oli hienoa nähdä tallin itseluottamus uuden tallipomon Andreas Seidlin komennossa. Tallissa vallitsee päättäväisyys ja innostus, ja Mercedeksen tavoin kuljettajat kirittävät ja kunnioittavat toisiaan. Sellainen lähestymistapa todella nostaa F1-tallin uudelle tasolle.

Ranskan perässä ajeluksi menneen kilpailun jälkeen olemme nähneet kaksi klassikkokisaa, joissa oli fantastisia taisteluita ja rengas rengasta vasten ajoa. Vaikka Mercedeksen ylivoima jatkuu, Saksan osakilpailussa on paljon odotettavaa. Red Bullin ja Ferrarin välinen kamppailu käy kuumana, ja näemme varmasti tiukkoja taisteluita myös Valtterin ja Lewisin välillä. Heitä erottaa 39 pistettä, mutta koska voitosta saa 25, erot eivät ole mahdottomat. Valtteri puristaa takuulla itsestään yhtä paljon irti kuin Silverstonessa.

Mika kertoo vuoden 1992 Silverstonen osakilpailua edeltäneistä kommelluksista

Silverstonessa tapahtumaa on riittänyt myös radan ulkopuolella. Vuoden 1992 kisapäivänä nukuin pommiin, juutuin ruuhkaan moottoritiellä, tulin poliisien pysäyttämiseksi, tein pikavisiitin putkaan ja silti tulin kilpailussa maaliin kuudentena. Nuoren kuljettajan kannukset eivät riittäneet hoitamaan tilannetta puhumalla virkavallan todetessa, että ”minä en välitä, vaikka olisit Nigel Mansell.”

Katso koko vuoden 1992 tarina Mikan kertomana.

Mika Häkkinen, Unibet F1 Insider.