HAVU vs BIG

Tiistaina on HAVU:lla taas kova ottelu edessä kun vastaan asettuu  cs_summit 6 Euroopan alueen karsinnoissa BIG Saksasta. Tämän ottelun voittaja kohtaa sitten cOntact vs AVEZ voittajan ja etenee joko suoraan karsintoihin tai pääsee taistelemaan viidennestä jatkopaikasta lisäpelien kautta tiistaina. Suosikkeina matkassa maailmanlista kakkonen fnatic ja kahdeksas BIG. HAVU on ainoa suomalainen joka on kutsuttu karsintoihin. Ja viisi parasta joukkuetta etenevät eli neljä jotka voittavat 2 otteluaan ja sitten viides ratkaistaan näiden toisen kierrosten häviäjistä.

Maanantaina pelataan siis joko yksi tai kaksi ottelua, ja jos HAVU voittaa molemmat, pääsee se cs_summit 6 Euroopan alueen jatkopeleihin ja mikäli tappio tulee ensimmäisessä ottelussa BIG:ille päättyt ottelut siihen ja mikäli tappio tulee toisessa ottelussa, päästää vielä säälipelien kautta kokeileman jatkopaikkaa.

HAVU vs BIG

BIG lähtee otteluun selvänä suosikkina, onhan se voittanut edellisissä otteluissaan forZen, Spiritin, G2:n, FaZen sekä Virtus.pron kun vastaavasti HAVU hävisi Spiritille 0-2 ja on voittanut alemman tason vastustajiaan eli Wisla Krakowin, Northin, hRedsin ja OG:n.

Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti, halmikuussa BIG voitti bo1:n Nukella 16-11 ja maaliskuussa Flashpointissa 2-0 Dust2:la ja Miragella.

Kyseessä on pääosin saksalaisen joukkueen (yksi turkkilainen) ja täysin suomalaisen joukkueen kohtaaminen. HAVUlla on mahdollisuutensa, mutta se vaatii todellista onnistumista voittamaan joukkue, joka on tehnyt todella kovaa jälkeä viime aikoina.

BIG edellinen tappio on kesäkuun 10.päivän 1-2 tappio G2:lle ja ennen sitä toukokuussa 0-2 Sproutille ja 11..5. Gambit Youngsters joukkueelle 0-2, eli ei BIG voittamaton missään nimessä ole.

Kuten sanottua, HAVULLA on mahdollisuutensa ja maanantaina voidaan nähdä tiukka kamppailu tässä bo3 ottelussa. Veikkaus tarjoaa HAVUlle kertoimeksi 4,90 ja se on sen verran hyvä tarjous, että me lähdemme sillä hakemaan HAVUlle yllätys voittoa.

Valinta: voittajaksi HAVU